9.12.2013

Hyvä Joulumieli

Hei pitkästä aikaa!

Vielä on joululahjakorut tekemättä ja joulumieltäkään ei vielä ole. Vietämme aaton toisen pojan kotona ja kotiin laitamme tällä kertaa vain pienen pöytäkuusen ja paistamme pienen kinkun.  Muutamat jouluvalot olen kyllä jo viritellyt. Aika monessa blogissa on ollutkin tietoa Hyvä Joulumieli-keräyksestä. Siihen olen osallistunut monena vuonna antamalla lahjoituksen Pelastusarmeijan Joulupataan ja ostamalla Joulupuu-keräykseen pieniä lahjoja eri ikäisille lapsille. Tänä vuonna lahjoitan summan suoraan tileille.Tässä tietoa, jos sinäkin haluat osallistua:

Punaisen Ristin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) Hyvä Joulumieli -keräys:
Seitsemättätoista kertaa järjestettävä Hyvä Joulumieli –keräys käynnistyi 22.11.2013 ja jatkuu jouluaattoon asti.
Keräykseen lahjoitetuilla rahoilla hankitaan 70 euron arvoisia lahjakortteja, joilla vähävaraiset tai vaikeassa elämäntilanteessa olevat lapsiperheet voivat hankkia ruokatarvikkeita joulun alla.
Järjestäjät valitsevat apua tarvitsevat perheet; lahjakortin voi saada lapsiperhe, jossa on vaikea taloudellinen tilanne johtuen esimerkiksi yksinhuoltajuudesta, pitkäaikaistyöttömyydestä, vanhempien pätkätöistä, sairaudesta, vammaisuudesta tai kriisitilanteesta.

Osallistuminen:
Lahjoita haluamasi summa Hyvä Joulumieli -tilille Nordea 159630-202020, IBAN FI17 1596 3000 2020 20.
Tekstiviestilahjoitus = viesti HJM numeroon 16499 (10 €)
Puhelinlahjoitus = soitto numeroon 0600 16555 (10,01 e + pvm)

Pelastusarmeijan Joulupata-keräys:
Joulupadoista saatavat varat jaetaan ruokana, vaatteina ja lahjakortteina vähäosaisille lapsiperheille ja muille vähävaraisille ja taloudellisissa vaikeuksissa oleville ihmisille Pelastusarmeijan toimipisteissä eri puolella Suomea.

Osallistuminen:
Keräyksen verkkosivustolla tehdä lahjoituksen esimerkiksi verkkopankkitunnuksilla. Joulupadan keräystilit
Nordea: FI57 2084 3800 0057 29
Osuuspankki: FI36 5780 0720 2848 14
Danske Bank: FI60 8000 1800 2236 54
Säästöpankki: FI64 4055 1120 0079 62

Mukavaa joulunodotusta!

1 kommentti: